Kannanotto 9.2.2017

Alv-alarajan nostolla kasvua pienyrityksiin

Lisännyt: MariMaier 09. helmikuuta, 2017

Keskustan kainuulainen kansanedustaja Marisanna Jarva on tyytyväinen, että taloudessa on saatu vihdoin käänne parempaan ja kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet uuden työpaikan. Lisätoimia tarvitaan silti vielä ja hallitus selvittää puoliväliriiheen, millä keinoin työpaikkoja saadaan syntymään enemmän. Juuri raporttinsa jättänyt valtiovarainministeriön verotyöryhmä ei silti halua yritysverotukseen muutoksia ja alentaisi suurituloisten ansiotuloverotusta. Jarva ei pidä tätä hyväksyttävänä.

-          Tiukassa taloustilanteessa ei ole oikein keskittyä suurituloisten verotaakan keventämiseen. Paljon tärkeämpää on nyt panostaa keinoihin, joilla kannustetaan etenkin itsensä ja muiden työllistämiseen, Jarva linjaa.

Yhtenä keinona pienyrittäjyyden tukemiseksi Jarva ehdottaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostoa nykyisestä 10 000 eurosta ylöspäin. Useimmissa EU-maissa raja on huomattavasti korkeampi ollen jopa 100 000 euroa.  Viimeisimpänä rajan nostosta 40 000 euroon on päättänyt Viro, joka odottaa EU:lta poikkeuslupaa. Jarvan mielestä Suomen tulisi tehdä samoin ja tekee alv-alarajan nostosta lakialoitteen, johon kerää nimiä myös muilta kansanedustajilta.

-          Alv-velvollisuuden alarajan nostolle on vuoron perään joka puolueesta löytynyt tukea ja Suomen Yrittäjät kannattavat myös nyt tätä keinoa yrittäjyyden tukemiseksi. Alarajaa olisi aika nostaa tuntuvasti vähintään 30 000 euroon. Tämä kannustaisi yhä useampaa yrityksen perustamiseen, auttaisi pienyritysten kasvua ja tukisi hallituksen työllisyystavoitetta, Jarva linjaa.

Rajan nosto pienentäisi valtion arvonlisäverotuloja, mutta samalla toisi myös uusia työpaikkoja ja muita verotuloja. 

-          Muissa EU-maissa rajoja on nostettu jatkuvasti, joten niissä dynaamisten vaikutusten on todettu korvaavan riittävästi veronmenetyksiä, Jarva toteaa.

Tukea alarajan nostolle tulee myös Valtion taloudelliselta tutkimuskeskukselta, jonka selvityksen mukaan nykyinen alaraja selvästi estää pienten yritysten kasvua, sillä alv-rajan ylityksestä johtuvat hallinnolliset kustannukset ovat yritykselle luultua suuremmat.

-      Pienyritykset reagoivat liikevaihtorajaan vähentämällä myyntiään ja yritys ei uskalla lähteä kasvamaan. Tämä ei ole kenenkään etu ja siksi nyt tarvitaan kasvuun kannustavia muutoksia, Jarva linjaa. 

Jaa tämä sivu: