Puhe Rautaa, Terwaa ja Rosvoja -tapahtumassa Hakasuon Myllyllä 17.7.2015

Hyvät kyläläiset ja kesävieraat

Lisännyt: MariMaier 20. heinäkuuta, 2015

Hyvät kyläläiset ja kesävieraat, 

kiitos kutsusta tulla tuomaan valtiovallan tervehdys tähän Hakasuon seudun perinteikkääseen tapahtumaan! 

Rautaa, terwaa ja rosvoja- tapahtuma on saavuttanut oman asemansa paltamolaisten ja kainuulaisten kesätapahtumien runsaassa joukossa. Perinteistä on pidetty kiinni ja seudun historiaa tuotu elävästi esiin upeasti ylläpidetyn myllyalueen avulla sekä muutoin Hakasuon aktiivisten toimijoiden ja kumppanien joukolla.

Vanhoista ajoista ja kotiseudustamme puhuttaessa ei voi ohittaa etenkin tervaa, onhan tervaveneet kuntamme vaakunassakin. Terva on vaikuttanut siihenkin, että kainuulaisten voi sanoa olevan syyllisiä siihen, miksi maailmassa puhutaan niin paljon englantia. Kainuulaista tervaa tuotettiin ja myytiin aikoinaan myös suurten puulaivojen tervaamiseen, jotta ne veivät etenkin brittiläisiä valloittajia uusiin siirtomaihin. Loppu onkin historiaa.

Uutta tervaa ja leiväntuojaa paltamolaisille ja kainuulaisille voivat olla jatkossa jälleen puusta tehdyt aivan uudenlaiset tuotteet. Jos Kainuuseen selvitteillä oleva biosellutehdas lähtee hankkeena eteenpäin, se voi löytää sijansa vahvana sijaintivaihtoehtona olevasta Paltamosta. Voi olla, että jatkossa näemme lähialueemme metsistä täällä jalostettavasta kuitusellusta tulevan käyttöön vaatteita ja jopa autonkuoria. Kehitys menee eteenpäin vauhdilla, ja jälleen meillä on mahdollisuus olla pieni, mutta merkittävä tekijä muuttuvassa maailmassa. 

Myös nykyisin jo toimivista elinkeinoistamme ja toiminnoista on syytä pitää huolta.Tässä aivan naapurissa toimii Kainuun Kalantutkimusasema, missä kalanviljelytoiminta alkoi jo vuonna 1935. Entinen RKTL:n yksikkö on nyt osa vastaperustettua Luonnonvarakeskusta, jonka toimipaikkaverkosto on tarkastelussa. Alueellemme on tärkeää Kainuun Kalantutkimusaseman säilyminen Hakasuolla. Kalantutkimusaseman toiminnalle ei ole alan kilpailua Suomessa edes yksityisen tutkimuksen kanssa. Se on myös Euroopassa ainutlaatuinen virtavesitutkimuksen paikka, joka tekee yhteistyötä useiden yliopistojen kanssa. Hakasuon kalantutkimusyksikön toiminnan tarpeellisuudesta ei ole siis epäselvyyttä. 

Toimipaikkaverkostoa valmisteleva työryhmä esittikin viime vuonna Hakasuon yksikköä säilytettäväksi. Myös MMM:stä on todettu, että ”mitään arvokasta tutkimusta ei lakkauteta säästösyistä”. Yksikön jatkolle on saatava vielä kuitenkin lopullinen varmistus. Jonkin toiminnon kohtalo on voitu vielä ratkaista yksioikoisesti kiinteistökustannusten perusteella. Kalantutkimusaseman tilat omistavien Senaattikiinteistöjen vuokrien luokittelu ei kuitenkaan perustu käyttökustannuksiin. Eriarvoisen vuokrien porrastuksen vuoksi yksikkö on voitu saada näyttämään heikommin kannattavalta kuin toinen yksikkö jopa saman maakunnan sisällä. Ei voi kuitenkaan olla niin, että esimerkiksi Kainuussa Paltamon yksikön ja Sotkamossa sijaitsevan entisen MTT:n yksikön välille luodaan tahallinen pudotuskilpailu. On myös syytä pohtia, miksi Senaattikiinteistöille asetetaan iso tuottotavoite, joka saadaan perimällä korkeaa vuokraa valtion omista laitoksista. Tähän linjaan onkin saatava selkeys. 

Hyvät ystävät, vaikka tekemistä siis riittää, myös levolle ja työstä irtaantumiselle on aikansa. Kesällä siihen on hyvä mahdollisuus aivan erilaisissa ympyröissä tapahtumissa, matkoilla ja mökillä etenkin läheisten kanssa. Toivotan teille kaikille tästä eteenpäin lämpenevää kesää ja iloisia kohtaamisia Suomen suvessa!

Jaa tämä sivu: