Lehdistötiedote 21.11.2015

Itsensä työllistävälle jatkossa helpommin työttömyysturvaa

Lisännyt: MariMaier 23. marraskuuta, 2015

- Itsensä työllistävä, esimerkiksi toiminimiyrittäjä, saa vihdoin vähän helpotusta työttömyysturvan hakemiseen. Tätä keskusta on ajanut iät ja ajat ja nyt se vihdoin näyttää toteutuvan, iloitsee keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja, itsekin yrittäjänä toimiva Marisanna Jarva. 

Asiaa koskeva lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Esityksellä puretaan etenkin toiminimiyrittäjien työttömyysturvan byrokratiaa niin, että heillä on mahdollisuus päästä aiempaa helpommin työttömyysetuudelle oman toiminimen pätkätehtävien välissä. 

- Kenenkään työttömyysturva ei ole katoamassa mihinkään eikä työntekijän työttömyysturvalle ole tapahtumassa mitään. Tämä koskee myös osuuskuntien kautta itsensä työllistäviä, Jarva muistuttaa viitaten myös Suomen yrittäjiltä tulleeseen kantaan. Jarva toteaa, että aiheesta käydyssä keskustelussa ovat puurot ja vellit menneet välillä sekaisin.

 

 

Jaa tämä sivu: