Kannanotto 24.2.2016

Jarva ehdottaa alueellista sähköveroa

Lisännyt: MariMaier 24. helmikuuta, 2016

Keskustan kainuulainen kansanedustaja Marisanna Jarva on huolestunut sähkön siirtohintojen valtakunnallisista alue-eroista. Sähköyhtiö Carunan hinnankorotusten vuoksi hallitus on päättänyt esittää lakia siirtohintojen kertakorotuksen enimmäisprosentista ja korotusten toistumisvälistä. Kannatettava esitys ei kuitenkaan poista ongelmaa vielä riittävästi: esimerkiksi Kainuussa asiakas joutuu maksamaan jo nyt sähkönsiirrosta huomattavasti enemmän kuin muualla Suomessa.

- Pitkät välimatkat ja harva asutus nostavat sähköverkon kunnossapidon kustannuksia. Sähköyhtiöiden kustannuksiin pitää saada muutos, jotta hinnat saataisiin kohtuullisemmiksi ja valtakunnalliset alue-erot pienemmiksi, Jarva toteaa.

Ratkaisuksi Jarva ehdottaa alueellista sähköveroa Ruotsin tapaan. Ruotsissa sähkövero on harvaan asutuilla alueilla yleistä sähköveroa matalampi.

- Pitkien etäisyyksien alueilla on korkeammat sähkönsiirron kustannukset, jotka alueen kuluttajat nyt maksavat. Kustannusvastuuta voitaisiin Ruotsin mallin mukaisella alueellisella sähköverolla keventää. Tällä kannustettaisiin myös harvaan asutulla alueella asumiseen ja yrittämiseen naapurimaidemme tapaan, Jarva linjaa.

Jarvan mielestä myös veron laskutus kannattaisi Ruotsin tapaan hoitaa sähkön myyjän toimesta siirtoyhtiön sijaan.

- Sähkövero on kulutukseen, ei siirtokapasiteetin käyttöön sidottu veromuoto ja olisi loogisempaa kerätä se myynnin yhteydessä. Nykyinen malli aiheuttaa haittaa erityisesti kotimaisessa omistuksessa oleville sähköyhtiöille kansainvälisten sähkönmyyjien päästessä helpommalla, Jarva toteaa.

Jaa tämä sivu: