Tiedote 13.9.2017

Keskustan Jarva: Europarlamentti tuki Suomen kestävää metsänkäyttöä

Lisännyt: MariMaier 13. syyskuuta, 2017

Euroopan parlamentti on tänään äänestänyt metsänkäytön päästömaksuja koskevista Lulucf-säädöksistä. Europarlamentti tuki Suomen kantaa, jonka mukaan metsänkäytön laajuutta ei sidottaisi laskennallisesti pelkästään historiaan. Parlamentin kannattamat laskentasäännöt puoltavat metsien kasvavaa käyttöä, kunhan se tapahtuu kestävän metsien käytön rajoissa.

- On hienoa, että ministeri Tiilikaisen, Sipilän hallituksen, Suomen meppien enemmistön ja järjestöjen kova työ palkitaan. Onnistunut välietappi kertoo, että Euroopan metsäisimmän maan eli Suomen olosuhteet on huomioitu. Tämä tukee myös uusia metsätalouden investointien ja työpaikkojen toteutumista muun muassa Kainuussa ja muualla Suomessa.

Suomessa metsien käyttöä voidaan lisätä kestävästi. Metsien tulee olla kokonaisuudessaan hiilinielu jatkossakin ja Suomen toimia hiilineutraalisti. Näin tullaan nykylinjauksilla myös toimimaan.

- Vaikuttamistyö jatkuu, sillä komission esityksessä on vielä ongelmia monilta kohdin. Ympäristöministerien neuvostoon lokakuussa tarvitaan kompromissiesitys puheenjohtajamaa Virolta, jonka kanssa Suomi tekee tiivistä yhteistyötä. Asiaan tarvitaan silti laaja jäsenmaiden tuki. Työ jatkuukin suomalaisen kestävän metsänkäytön turvaamiseksi.


Jaa tämä sivu: