Tiedote 21.10.2015

Luken toiminta vahvistuu Kainuussa

Lisännyt: MariMaier 21. lokakuuta, 2015

Luken toiminta vahvistuu Kainuussa

Keskustan kansanedustaja Marisanna Jarva pitää erinomaisena päätöstä säilyttää Kainuussa oleva Luonnonvarakeskuksen toiminta ja työpaikat. Luke ilmoitti tiistaina muodostavansa Paltamoon Luke Kainuun toimipaikan, joka toimii valtakunnallisesti yhtenä seitsemästä strategisesta toimipaikasta. Sotkamon Luken yksikön toiminta siirtyy Paltamoon ja Puolangan geenipankki jatkaa entisellään osana Paltamoa.

- Lukeen kohdistuvista leikkauksista, henkilöstön vähentymisestä ja pitkään ilmassa olleista uhkakuvista huolimatta työpaikat säilyvät Kainuussa. Alueellista toimintaa vahvistetaan ja Paltamon toimipaikka tekee tiivistä yhteistyötä tutkimuslaitosten, oppilaitosten, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Luke Kainuusta tulee vahva alueellinen osaamiskeskittymä ja houkutteleva toimija asiakkaiden ja kumppaneiden näkokulmasta, Jarva toteaa.

Jarva iloitsee siitä, että Kainuuta pidetään strategisena vaikuttavuusalueena. Toimipaikkaverkoston uudistaminen tukee hallituksen tavoitetta tehdä biotaloudesta Suomen talouden keskeinen kasvuala. 

- On hienoa, että kainuulaiseen osaamiseen ja maakuntien vahvuuksiin uskotaan. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tutkimusta vahvistamalla tuetaan suomalaista uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja, Jarva linjaa.

Jaa tämä sivu: