Keskustan Kainuun piiri ry Piirihallitus 25.10.2014 - Kannanotto:

Marisanna Jarva jatkamaan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana

Lisännyt: MarisannaJarva 25. lokakuuta, 2014

Kaksi vuotta sitten puolueen uuden nousun kynnyksellä puoluevaltuusto valitsi hyväksi todetun johdon Kouvolassa, jossa piirimme ehdokas Marisanna Jarva valittiin puoluevaltuuston 1.varapuheenjohtajaksi. Halusimme tarjota ehdokkaan, jolla on raikkaita ajatuksia ja vahvaa kokemusta järjestötoiminnasta sekä osaamista aluepolitiikasta, koulutuksesta ja yrittäjyydestä.  Nämä teemat sekä puoluevaltuuston ja sen puheenjohtajiston rooli ovatkin vahvistuneet merkittävästi puolueessa. Tämän vuoksi Keskustan Kainuun piiri esittää 33-vuotiasta yrittäjä, HTM Marisanna Jarvaa jatkamaan hyvää työtä Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana.

Marisanna Jarva on 19-vuotiaasta saakka toiminut aktiivisesti puolueen eri tasoilla, sisarjärjestöissä, kunnan ja maakunnan luottamustehtävissä sekä valtakunnan politiikassa. Viime kuntavaaleissa hän sai vahvan tuen kuntalaisilta ja toimii tämän kauden Paltamon kunnanvaltuuston puheenjohtajana.  Myös eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2011 Jarva sai ensikertalaisena hyvän tuloksen ja on ehdolla ensi kevään vaaleissa.

Lisää tietoa ehdokkaastamme löydät sivuilta www.marisanna.fi.

Keskustan Kainuun piiri ry

Timo Korhonen
puheenjohtaja
050 512 2238
timo.v.korhonen(at)eduskunta.fi

Lyyli Pokela
toiminnanjohtaja
0500 807 003
lyyli.pokela(at)keskusta.fi

Jaa tämä sivu: