Tiedote 18.6.2018

Matkailuyrityksille kuljettajalupa tarpeeton

Lisännyt: MarisannaJarva 18. kesäkuuta, 2018

Keskustan kansanedustaja Marisanna Jarva kiittää yrittäjiä palautteesta sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä (kesk.) nopeasta varmistuksesta, että matkailualan yrittäjien asiakaskuljetuksiin ei vaadittaisi jatkossakaan kuljettajakohtaista ajolupaa. Tavoitteena on saada hallituksen esitys eduskuntaan ja laki hyväksyttyä mahdollisimman pian sekä voimaan samassa yhteydessä uuden taksilain kanssa heinäkuun alussa.

Kuljettajakohtainen lupa olisi vaikeuttanut merkittävästi matkailuyritysten toimintaa kausiluonteisten työntekijöiden suuren määrän vuoksi. Ongelma olisi ollut huomattava erityisesti Pohjois-Suomessa ja saaristossa.

- Kuljettajalupien haku olisi ollut lisäbyrokratiaa ja kallis investointi matkailuyrittäjille. Haluamme purkaa turhia normeja, emme lisätä niitä, Jarva linjaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on ajanut asiaa jo pitkään ja taksilain vaikutus matkailuyrityksiin on ollut koko ajan ministeriön tiedossa. Matkailuyrityksiä koskeva helpotus sisältyi myös alun perin lausuntokierroksella olleeseen lakiluonnokseen, mutta ei saanut kuitenkaan kannatusta muussa poliittisessa valmistelussa.

- On tärkeää, että asiaa ei nyt torpata ja saamme sen lopultakin ja nopeasti hoidettua. Matkailijoita on voitava palvella jatkossakin jouhevasti ja heti kesän matkailusesongin aikana, Jarva painottaa.

Jaa tämä sivu: