Tiedote 8.2.2018

Oulun vaalipiirin kansanedustajat vastustavat Pelson vankilan lakkauttamista

Lisännyt: AnnaKaarina 08. helmikuuta, 2018

Oulun vaalipiirin kansanedustajat yli puoluerajojen eivät hyväksy Rikosseuraamusviraston esitystä Pelson vankilan lakkauttamisesta. Edustajat edellyttävät, että Pelson vankilan toiminta turvataan jatkossakin.

Pelson vankilan toiminnan turvaaminen on luonteva jatkumo aiempien hallitusten ja eduskunnan tekemiin päätöksiin, eikä aiempia päätöksiä ole tarvetta muuttaa.
Eduskunta otti kantaa mm. edellisessä budjettimietinnössä voimakkaasti Pohjois-Suomen vankilaverkkoon. Vaalipiirin edustajat vetoavat muun muassa siihen mietintöön. Jatkopäätöksissä tulee huomioida laaja toiminnallinen kokonaisuus lähtien vankeinhoidosta, toiminnallisuudesta, aluetaloudesta ja henkilöstöstä. Oulun vaalipiirin kansanedustajat vaativat, että eduskunnan tahtoa on myös tässä noudatettava.
Oulun vaalipiirin kansanedustajat:

Hanna Halmeenpää
Katja Hänninen
Olli Immonen
Marisanna Jarva
Niilo Keränen
Timo V. Korhonen
Ulla Parviainen
Juha Pylväs
Antti Rantakangas
Hanna Sarkkinen
Eero Suutari
Mari-Leena Talvitie
Tytti Tuppurainen
Tapani Tölli
Mirja Vehkaperä
Ville Vähämäki

Jaa tämä sivu: