Kannanotto 13.12.2016

Perhevapaisiin huolellinen remontti

Lisännyt: MariMaier 13. joulukuuta, 2016

Keskustan kainuulainen kansanedustaja Marisanna Jarva on tyytyväinen puolueensa juuri julkistettuihin raameihin perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi. Erityisesti kiitosta Jarvalta saavat linjaukset isien paremmasta osallistamisesta ja osa-aikatyön sekä alle 2-vuotiaan lapsen kotihoidon paremmasta mahdollistamisesta.

-          Tutkimusten mukaan yhä useampi haluaisi hoitaa alle kaksivuotiasta lasta kotona mutta taloudellisista syistä kaikki halukkaat eivät tähän kuitenkaan pysty. Pidentämällä vakuutusperustaista vanhempainvapaakautta sekä korottamalla alle 2-vuotiaan kotihoidon tukea yhä useammalla olisi tähän aito mahdollisuus ja samalla myös isien osallistuminen lastenhoitoon paranisi, Jarva toteaa.

Kokonaisuutena Jarvan mielestä tärkeintä on, että uudistus lisää tasa-arvoa, joustavuutta sekä valinnanvapautta ja on myös perheiden näkökulmasta selkeä. Linjauksien lähtökohtana ovat pidemmät ansiosidonnaiseen tuloon perustuvat vanhempainvapaajaksot.

-          Tämä onnistuu vain kolmikantaisella rahoituksella ja uudistukseen tarvitaan mukaan työmarkkinajärjestöt. Perheen ja työn joustavampi yhteensovittaminen sekä osa-aikatyön mahdollisuuksien lisääminen ovat keskeinen osa uudistusta, Jarva sanoo.

Koska lisärahoitus ja perusteellinen valmistelu ovat uudistuksessa ehdottomia, ei perhevapaiden remontti ole kokonaisuudessaan tällä vaalikaudella vielä toteutettavissa.  Osia voidaan kuitenkin viedä jo lähiaikoina eteenpäin.

-          Jo nyt tulee ottaa käyttöön opintotuen huoltajakorotus, joka kannustaa perheellistymiseen opiskelija-aikana. Lisäksi tuntiperusteisen päivähoitolaskutuksen laajentaminen edistää varsinkin lyhyt- ja osa-aikaisten töiden vastaanottamista. Myös nykyisen, joustavan hoitorahan käyttöön tulisi kannustaa entistä vahvemmin, Jarva toteaa.

Jaa tämä sivu: