Kolumni Kainuun sanomissa 5.1.2018

Sähköistä uutta vuotta

Lisännyt: AnnaKaarina 05. tammikuuta, 2018

Sähköistä uutta vuotta

Vuosi alkoi Kainuussa suurhäiriöllä. Etenkin Kehys-Kainuussa oli jo tätä kirjoittaessa taloja ollut sähköttä jopa kohta viikon. Hätäpuheluidenkin estymiseen varauduttiin. Huolestuttavasta tilanteesta nousi esille varautumiseen liittyviä kehittämistarpeita.

Poikkeustilanteessa erityisesti kainuulaisten naapuriapu ja kunnat toimivat kiitettävästi. Tarjottiin paikkoja peseytymiseen, vedenhakuun, akkujen lataamiseen ja yöpymiseen. Pelastusviranomaiset ja sote nostivat valmiuttaan. Etenkin maaseudulla tilanteeseen on varauduttu tulisijoilla ja polttopuilla. Sähköntoimituksen on maatiloilla jatkuttava oman varavoiman avulla. Jokaisella asuinpaikasta riippumatta tulee olla poikkeustilanteita varten kotivara, jolla voi selvitä useampi päivä sähkön, lämmön ja ruoan toimituksen katkettua.

Tekniikasta riippuvaisten suomalaisten on osattava jatkossakin pärjätä poikkeusoloissa päiviä ilman sähköä ja vettä. Olenkin esittänyt, että nuorten koko ikäluokalle tulisi opettaa turvallisuuden perustaidot viimeistään toisella asteella yhdessä mm. maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Turvallisuuden perustaidot vahvistaisivat jokaisen kriisinsietokykyä luonnonkatastrofin, kyberhyökkäyksen tai muun poikkeustilanteen varalta. Luonnonolosuhteiltaan vaativassa Kainuussa kattava varautumiskoulutus voitaisiin pilotoida maakunnallisesti.

Sähköyhtiö ja operaattorit tekivät voitavansa, mutta varautumista on edelleen kehitettävä: ilmastonmuutoksen myötä vastaavat tilanteet toistuvat. Sää oli osittain ennakoitavissa, kun maassa ei ole routaa, tiedossa oli nollakeliä sekä tykkylunta ja kuuraa kertymässä. Kysymykseksi jää, miksi sähkölinjoja ei raivata niin, että puut eivät yllä katkomaan linjoja. Esimerkiksi puiden kopistelemiseksi paikalliset tuntevat maaston ja kalustoa löytyy, jos kutsu käy. Paikallinen toimijareservi poikkeusoloissa on vielä vajaakäytöllä.

Me Loisteen asiakkaat maksamme Suomen korkeimpia sähkönsiirtohintoja. Poikkeustilanteen vuoksi ei hintoja voida nostaa. Kustannusvastuuta tulisi keventää luonnon olosuhteiden vuoksi. Selvitin viime vuonna asiantuntijoiden kanssa keinoja sähkönsiirtohintojen kohtuullistamiseksi ja alueellisten erojen pienentämiseksi tehden kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen käytännön ratkaisuista. Niihin kuuluu siirtohinnoitteluun asiakkaalle annettavien vaikutusmahdollisuuksien lisäksi alueellinen sähkövero Ruotsin mallin mukaisesti. Yleiseen sähköveroon tehtävä kevennys harvaan asutuilla, lumisilla alueilla helpottaisi asiakkaita, mutta varmistaisi investoinnit sähköturvan parantamiseksi. EU-komissiolta tulisi saada ratkaisu energiaverodirektiiviin, jotta malli voisi jatkua pohjoisilla alueilla. Sähkövarmuus ja hintojen kohtuullisuus on saatava kuntoon paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Jaa tämä sivu: